Sounds for Horses -Kokemuksia äänimaljojen ääreltä osa 1.

Maanantai 28.6.2021 - Maria


IMG_7331.jpg

Tapasimme hevosen kanssa tarhassa. Hevosen kanssa ollaan tuttuja useamman hoitokerran jälkeen. Tällä hevosella on uskomaton kyky kertoa asioita, hän osaa kertoa hyvinkin tarkkaan mitä haluaa ja mistä pitää hoitaa ja jos joku tuntuu huonolta, on sekin hyvin selvästi sanoitettu, hän poistuu paikalta.

Hevonen oli vastassa portilla ja pysyi luonani koko sen ajan kun asettelin maljoja maahan liinalle. Ihan kuin olisi osannut odottaa hoitoa.


Maljat alkoivat soida, aloitin kahdesta ääneltään ja värähtelyltään matalimmasta. Hevonen toi päätään lähemmäs maljoja, tuli suoraan maljojen luokse ja laski päänsä maljojen viereen. Hevonen viesti selkeästi, että tänään hän haluaa hoitoa. 

Jatkoin soittamista vain yhdellä pienemmällä, mutta edelleen matala taajuuksisella maljalla. Sen sointi ja värähtely on kehoa hoitavaa, mutta hevoselle usein taajuudeltaa suurta maljaa miellyttävämpää. Hevonen toi päänsä aivan maljan lähelle ja halusi koskettaa maljaa nenällään. Hän hamusi maljaa ja siirteli päätään niin, että malja sointi ja värähtely vaikutti eri kohdissa päätä.


Tunnelma oli rauhallinen, selkeästi hevonen halusi hoitoa pään alueelle, päänsärkyyn. Hoito ei ollut alussa pelkästään hyvän tuntuista vaan aiheutti ristiriitaisia tunteita hevosessa. Hoito lievensi kipua ja auttoi kipuun, mutta hoidon värähtelyn ei ollut rentouttava vaan selkeästi alkuun tuntui kipukohdissa erilaiselta, oudolta. Hevonen ei kuitenkaan väistynyt, lähtenyt pois vaan pysyi paikoillaan ja piti päänsä maljojen lähellä kaikesta huolimatta. 


Nousin ylös maasta maljan kanssa koko ajan soittaen. Hevonen seurasi päällään tiiviisti perässä ja hamusi maljaa ja halusi, että malja koskettaa päätä. Hevonen haki kohtaa, jossa maljan sointi ja värähtely auttaa parhaiten. Hän heilutti päätään ja vaihtoi asentoa, kunnes löysi oikean kohdan. Malja soi hevosen nenäluulla, aivan kiinni päässä ja hevonen lepäsi rauhassa värähtelyssä hyvän tovin. Ilme alkoi rentoutua ja hengitys hidastui, kipu selkeästi lieventyi.

Kun oli aika vaihtaa hoitokohtaa, hevonen taas haki aikansa sopivaa kohtaa kunnes alkoi nojata otsallaan rintaani ja käteni oli hevosen pään ympärillä ja malja soi kurkun alla. Tässä oli hyvä levähtää ja ottaa vastaan hoitoa. Hevonen rauhoittui ja rentoutui sylissä maljan soidessa. Tunsin kuinka energia virtasi maljojen ja kehoni kautta hevoseen hoitaen ja hoivaten hevosen päätä ja kehoa. Hevonen uskalsi nojata, päästää hetkeksi irti ja vain olla, kipu oli helpottanut hetkeksi niin, että pystyi rentoutumaan. Tunsin kuinka hevonen päästi hetkeksi irti… irti kivusta, irti paineesta, irti kaikesta ja vain oli. Levollisena ja turvassa.


Hoidon jatkuessa hevonen halusi äänimaljojen värähtelyä edelleen vain pään alueelle. Kun maassa soi kaksi maljaa ja hevonen toi päänsä maljojen väliin. Pään molemmilta puolilta tuleva värähtely tuntui hyvältä ja selkeästi hoiti kipua, tässä oli hyvä olla.

Yksittäinen malja soi välillä nenäluulla, välillä silmien alla ja välillä kurkun alla. Hevonen itse haki aina uuden hyvän paikan maljalle. Vielä uudestaan hevonen asetteli päänsä vasten rintaani ja malja soi kurkun alla. Levollisuus ja rauha vallitsi ympärillämme, siinä lempeyden ja kivuttomuuden tilassa, jonka malja soinnillaan loi.


Hoito oli poikkeuksellisen pitkä ja intensiivinen. Puoli tuntia ilman, että hevonen otti yhtään taukoa hoidosta. Päinvastoin hakeutui aina lähemmäs ja haki aina uutta kohtaa hoidolle. Usein hoito kestää 45-60 min ja siinä ajassa hevonen ottaa useamman tauon siirtymällä kauemmaksi maljojen vaikutuspiiristä. Heti hoidon jälkeen hevonen näytti erilaiselta, ilme ja olemus olivat rauhoittuneet ja levolliset. 


Hoidon aikana hevonen sai kokemuksen kivuttomuudesta tai ainakin kivun merkittävästä vähenemisestä. Hevonen sai rentoutua ja rauhoittua turvallisessa ja hoitavassa äänien ja värähtelyn energioissa. Sai hetken levon kivusta. 


Jonkun hetken kuluttua hoidosta, hevosesta alkoi huomata hienoista levottomuutta, ihan kuin hevonen ei olisi tiennyt miten olla ja yritti purkaa oloaan puremalla putkiaitaa ja tönimällä ja hankaamalla päätään ihmisiä vasten. Koska hoito laittaa liikkeelle solutasolla aineenvaihduntaa ja rentouttaa lihaksistoa ja hermostoa, on hoidon jälkeen usein joko täysin rentoutunut olo tai olo, että täytyy järjestellä kehon palikat uudelleen. 

Yrittikö hevonen hakea liikkeellä helpotusta oloon… Oma ajatukseni on, että hoidon jälkeen olo oli parempi kuin ennen hoitoa, mutta keho oli ollut niin intensiivisessä hoidossa, että solutason värähtely muutokset ja päänalueen kivun muuttuminen aiheutti levottomuutta heti hoidon jälkeen. Hoidon jälkeen kipukokemus on erilainen ja suurimmassa osassa tapauksia kipukokemus vähenee hoidon aikana merkittävästi ja kipu on hoidon jälkeen vaimeampi kuin ennen hoitoa. Hevonen haki hoidon jälkeen turvaa levottomuuteensa omistajalta ja halusi päätään rapsuteltavan ja silitettävän. Silitykseen ja rapsutukseen hevonen rentoutui ja rauhoittui.


Hevosen kivussa on meille ihmisille vielä tuntematonta aluetta ja sitä tutkitaan paljon. Miten hevonen ilmentää kipua ja miten pystymme kivun kokemusta arvioimaan eri tavoin. Onneksi hevosen ja eläinten kipu yleensäkin on saanut paljon huomiota. Siitä puhutaan paljon ja siihen kiinnitetään huomiota. Äänimaljojen avulla voimme tarjota eläimille helpotusta kipuun ja lepoa kroonisesta kivusta.

Jokainen meistä oppii joka päivä uutta hevosesta ja hevosen tunteista ja kivusta. Kun vaan muistaa pysähtyä tuntemaan, aistimaan ja kuulemaan.

IMG_7330.jpg

Kuvat Leyla Akgez-Laakso

 

Avainsanat: Sounds for horses, äänimaljahoito, Hevonen, horsewhisperer, horselistener, Kipu,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini